|
LÄSNÄ TÄSSÄ HETKESSÄ
Täytä
oma paikkasi itselläsi.
Ole tietoisesti läsnä omalla paikallasi.
Täytä oma paikkasi kokonaan, ainoastaan sillä mitä sinussa on.
Lähetä kaikki sinuun kuulumaton menemään.
Anna elämän näyttää sinulle kauniit kasvonsa vain olemalla paikallaan.
Löydän itseni
tallille vievältä polulta, sinne on tippunut heinää edelliseltä kerralta,
pysähdyn ja nostan sen ylös, heitän mennessäni heinä kärryyn.
Poimin myös puun kappaleen ja vien sen mutkan kautta pesässä poltettavaksi.
Onpa ihanaa välittää, onpa ihanaa että voin myöhästyä muutaman minuutin
aamukaurojen jaolta mutta tulen kokonaisena paikalle.
Tuntuu hyvältä kun aukaisen tallin oven ja kuulen hevosten tervehdyksen, ne
ovat odottaneet minua, minä olen niille tärkeä.
Ja kun laitan
riimun ulosvientiä varten hevoselle, huomaan kenelle ne laitan ja annan sen
hetken vain sille hevoselle, vaikkakin se olisikin pienen pieni hetki.
Mutta se hetki auttaa huomaamaan mitä se hevonen tarvitsee minulta,
ollakseen tänä päivänä kokonainen.
Ja minä voin antaa sen sille, koska olin antanut aikaa itselleni
huomatakseni sen.
Kun kuljen hevosen kanssa tarhoille, haen aseman

missä minun on hyvä kävellä hevosen kanssa, ja
vaikkakin joskus hevosen etsiessä paikkaansa minun vierellä siihen menee
hetki, meidän loppu matkamme menee sopusoinnussa. Meillä kummallakin on
paikka jossa meillä on hyvä olla koska toinen sanoi ensin missä minä
rehellisesti ja totuuden mukaisesti haluan kävellä, niinpä toinenkin joutui
tutkiskelemaan näitä asioita mielessään, joutui vastuuseen omasta päätöksen
teostaan omasta oppimisestaan. Hetken verran hevonenkin halusi tehdä
ratkaisun että haluaa lähteä pois, kunnes se päätti kokeilla millaista olisi
kävellä yhdessä, kun olisi kummallakin oma paikkansa. Koska huomasi ettei
toinen yrittänytkään saada sitä mieleisekseen vaan antoi sille
mahdollisuuden hakeutua omaansa. Kummallakin oli hyvä olla ja kumpikin oli
kokoajan oikeassa paikassa. Ja voiko suurempaa onnen tunnetta olla.

Kun otan talikon käteeni, käytän sitä juuri sillä
tavalla, mikä on minulle paras.
Minulla on mieli kuva millaisen jäljen haluan itsestäni jättää. Niinpä käyn
mielelläni siivoamaan sen kunnolla, jotta voin tyytyväisenä työn hyvin
tehdessäni siirtyä seuraavaan ja sen siivoaminen kiinnostaa minua koska
välitän. Se karsina on minun valtakuntani hetken verran. Kun mietin kuinka
paljon aikaa käytän karsinan siivoukseen, haluan ajatella, etten halua
siivota nopeampaan
kuin minun ruumiini, lihakseni, jänteeni pysyisivät mukana, sillä muuten ne
revähtävät ja tulevat kipeäksi. Ei tunnu mukavalta, koska eihän se ole minä
joka niin siivoaa, vaan joku muu jonka kuvittelen minun pitävän olla.
Silloin se ei tunnu hyvältä, siivoaminen ei tunnukaan hyvältä. En anna
itselleni tilaisuutta harjaantua nopeaksi karsinan siivoojaksi, sitä vauhtia
kun tulen oikeasti, minuna.
Jolloin voima ja liikeradat vahvistuisi luonnostaan
ja hyvä mieli olisi työssä joka hetki ajan tasalla.
Minä haluan vaikuttaa siihen mitä minun jättämä jälkeni edustaa, minulla on
myös vastuu päättää, päätänkö edustaa itseäni vaan jotain muuta. Siihen
tarvitaan myös rohkeutta että ymmärrän että minä voin vaikuttaa siihen,
jotta maailma olisi minulle totuuden mukaisempi jo tässä asiassa omalta
osaltani. Pysähdy ja päivitä itsesi omaan elämään sopivaksi. Sen minkä
olemme tehneet olemalla läsnä kokonaisvaltaisesti sielun ja ruumiin voimalla
tekemisessä, on aina tehty hyvin.
Työn tuottama tyydytys, hienoin kaikista.
Kun se on tehty olemalla läsnä, omalla ajalla, kokonaisena.
Paras olo ikinä.
|