Lännenratsastus tarjoaa monta eri kilpailulajia

Alun perin lännenratsastuskilpailut syntyivät ja muovautuivat karjapaimenten kokoontuessa vapaa-aikoinaan illanviettoihin, jolloin hevosistaan ylpeät miehet esittelivät taitojaan ja ylpeilivät hevostensa äärimmäisellä herkkyydellä ja saumattomalla yhteistyöllä.

Paremmuus saatettiin ratkaista leikkimielisellä kisailulla sitomalla ohja jouhella kuolainrenkaaseen, jolloin hevonen piti kyetä pysäyttämään täydestä laukasta ilman että jouhi katkesi. Se, että karjapaimenilla oli vaikuttavan näköiset kannukset, ei tarkoittanut, että hevonen olisi raskas ratsastaa, vaan kertoi siitä, että hevonen oli niin herkkä, ettei niitä tarvinnut käyttää. Oli tavanomaista kilpailla myös nopeudessa. Näitä kilpailuja käytiin kaduilla ja tasaisilla ruohokentillä maakuntien laitamilla.

 


Eleettömyys tuo voiton

 Nyttemmin kilpailut ovat siirtyneet ratsastuskentille, mutta niiden luonne on yhä sama. Kilpaillaan siitä, kuinka vähällä työllä ja eleettömästi hevosen pystyy esittämään täsmällisesti. Sana kilpailu ei välttämättä ole oikea sana kuvaamaan lännenratsastuskilpailuja, ennemminkin kyseessä on show, jossa vallitsee välitön, leppoisa tunnelma. Sinne saavutaan usein koko perheen voimin. Lännenratsastusshow on värikäs ja monivivahteinen tapahtuma, jossa ystävät ympäri Suomen tapaavat toisiaan.

 Kilpailuihin tullaan arvioimaan omaa osaamista ja kykyä esittää oma hevonen parhaalla mahdollisella tavalla, ei niinkään kilpailemaan ankarasti muita vastaa

 Ratsukoiden huoliteltu yleisvaikutelma antaa silmänruokaa katsojille. Hevoset ja varusteet on puhdistettu viimeisen päälle ja ratsastajat pukeutuvat tyylikkäästi ja ajattomasti lännenhenkeen.


Bootsit ja stetsonit

 

Kilpailuihin pukeudutaan asianmukaisesti western-tyyliin. Tämä koskee niin tuomareita kuin kilpailijoitakin. Kauluspaita, farkut, bootsit ja stetsonit kuuluvat asiaan. Kypärä on turvallisuuden kannalta ehdoton.

Hevoset on puhdistettu hyvin ja huoliteltu aina harjasta kavioihin. Tuomari saattaa tulla jopa kokeilemaan, soljuuko  käsi kevyesti hännän jouhissa. Tuomari toivoo näkevänsä yleisvaikutelmaltaan hyvinvoivan ja mieleltään tasapainoisen  ja yhteistyöhaluisen hevosen.

Varusteiden on oltava ehjiä, siistejä ja sopivia hevoselle.  Hopeoitu show-satula on tietysti hieno, mutta ei tee käyttäjäänsä muita paremmaksi. Säännöissä on erikseen määritelty kussakin luokassa sallitut välineet.

 

 

 

 


Jokaiselle jotakin

Lännenratsastuskilpailuissa on mahdollista kilpailla noin 20 eri lajissa. Niitä ovat esimerkiksi hevosen esittäminen maasta käsin, mukavuus, hevosmiestaito ja karjankäsittelyluokat. Jokaiselle löytyy oma laji omien mieltymyksien, ominaisuuksien ja kykyjen mukaan. Suomessa otetaan usein osaa moniin luokkiin, kun kerran kilpailuihin lähdetään. Meillä kilpaillaan vasta muutamassa eri lajissa. Karjankäsittelyluokkia ei meillä ole vielä ollut ja mainittakoon tässä, että näitä luokkia rajoittaa se, että Euroopassa ei saa lassota eläviä vasikoita. Niinpä näissä luokissa käytetäänkin auton perässä vedettävää puuvasikkaa. Sen sijaan karjanerottelussa eli cuttingissa elävän karjan käyttö on sallittua, sillä niissä eläimet eivät mitenkään vahingoitu.

 

 

 

Kilpailuissa esitetään taitoja, joita lännenhevonen tarvitsi työssään karjapaimenen ratsuna. Joskus lännenratsastus mielletään virheellisesti ainoastaan rodeoksi, mutta rodeo on vain yksi sen osa-alue. Rodeossa ratsastetaan villihevosilla tai härillä, lassotaan ja kaadetaan vasikoita. Muita rodeolajeja ovat barrel race ja pole bending, jotka yleisesti tunnetaan naisten lajeina.

 

 

 


Ryhmäluokista voi aloittaa

 Lajikohtaisesti luokkia on valittavana tason mukaan. Kynnys kilpailemisen aloittamiseen on matala, koska osa luokista ratsastetaan ryhmissä. Valittavana ovat tasot youth, beginners, new horses, koulutus- ja kaikille avoin luokka (open). Junior-luokka on 4-5- vuotiaille hevosille, senior-luokka yli 6-vuotiaille ja all agers –luokka kaiken ikäisille hevosille. Ratsain käytävissä lajeissa hevosen tulee olla vähintään 4-vuotias, mutta se voi hankkia kokemusta kilpailutapahtumasta tätä ennen halter-luokassa. Luokat voivat olla avoimia vain tietyn rotuisille hevosille.

Suomessa kilpailuja on järjestetty jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna ohjelmassa oli neljä kansallista kilpailua. Western Riders Finland julkaisee lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se sisältää kilpailukutsut ja tulokset ja on yhteinen tiedotuslehti alan harrastajille. Ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut  järjestettiin Sipoossa Savijärven kartanolla. Samaan aikaan siellä oli myös muiden lajien mestaruuskilpailut. Ratsastajainliitto hyväksyi lännenratsastuksen viralliseksi lajiksi vuonna  1994 ja kilpailusäännöt on soveltaen käännetty AQHA:n (American Quarter Horse Association) säännöistä, joita käytetään koko maailmassa. WRF:n jäsenyys ei vielä oikeuta kilpailemaan, vaan kilpailijan tulee kuulua johonkin Ratsastajainliiton alaiseen seuraan. Suomessa omia koulutettuja tuomareita on vain muutamia. Kuvassa tuomaroimassa Rick Lemay ja ring stuarttina Jukka Kivelä.


Lännenratsastuksen Kilpailulajit

 Western Pleasure

 

Ratsastetaan ryhmissä molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa tuomarin ohjeiden mukaan. Arvostellaan pääasiassa hevosen ulkomuotoa, askellajeja ja mukautuvaisuutta

 

 

 

 

 

Western Horsemanship

Ratsastetaan kahdessa osassa, kukin ratsastaja suorittaa yksilöohjelman sekä esittää ryhmässä käynnin, ravin ja laukan molempiin suuntiin. Arvostellaan ratsastajan täsmällisyyttä sekä kykyä hallita ja esittää hevonen.

Trail

Hidastempoinen, tarkkuutta vaativa laji, jossa suoriudutaan erilaisista esteistä ja tehtävistä (mm. portin avaaminen, puomit, erilaisia peruutuksia). Arvostellaan hevosen kykyä suoriutua maastossa erilaisissa tilanteissa. Pääpaino hevosen halukkuudella ja siinä, miten se vastaa ratsastajan apuihin.

Western Riding

Yksilöohjelma, joka sisältää laukanvaihtoja. Ratsastetaan normaalissa tempossa. Lajissa haetaan hyvin koulutettua herkkää, kuuliaista ja vapaata hevosta. Arvostellaan laukanvaihdot, askellajien laatu ja suorituksen täsmällisyys.

Reining

 

Yksilösuoritus, joka esitetään laukassa. Sisältää temponvaihdoksia, laukanvaihtoja, pysähdyksiä, peruutuksia ja käännöksiä (spin, roll back). Hevosen tulee olla ratsastajan hallinnassa ja toimia vastustelematta lähes huomaamattomin avuin.   Arvostellaan pehmeyttä, asennetta, nopeutta ja täsmällisyyttä eri liikkeissä.

 

 

 

 

Barrel Race

Nopeuslaji, joka ratsastetaan kahdessa hiitissä lentävällä lähdöllä. Yhteenlaskettu aikaratsastus, jossa kierretään kolme tynnyriä apilanlehtikuvion muotoisesti.

Pole Bending

Aikaratsastuslaji, jossa pujotellaan kuuden tolpan ympäri mahdollisimman nopeasti. Kilpailijat lähtevät lentävällä lähdöllä ja ratsastavat kaksi hiittiä.

Versatile Horse

Yhdddistellmä trailia, western ridingia ja reiningiä. Arvostellaan ensisijaisesti hevosen monipuolisuutta ja kokonaisvaikutelmaa.

Halter

Hevonen esitetään maasta  käsin. Arvostellaan sen rakennetta.

Showmanship at halter

Hevonen esitetään maasta käsin. Arvostelu pohjautuu esittäjän taitoihin.